perjantai 24. lokakuuta 2014

Terveiset Joensuusta!

24.10.2014 Virpi Lund ja Soile Juujärvi
Olimme OSALLISUUS KAUPUNGISSA –työryhmässä esittelemässä Välittävät Valittavat Verkostot –hankkeen viime kevään 2014 Asukaspajojen toimintamallia ja osallisuutta asuinalueen kehittämisessä. Kerroimme asukaspajojen järjestämisestä ja osallistavista työmenetelmistä. Puhuimme asukkaan monenlaisen osallisuuden ilmenemisestä ja määrittelimme käsitettä yhdessä työryhmän osallistujien kanssa. Ajatuksemme tämän hetken kokemusten mukaan on se, että osallisuus voi kehittyä valtaistumiseen, joka taas voi johtaa toimijuuteen omassa ja yhteisissä asioissa. Toimijuuteen liittyy vahvasti kyky suunnitella, toteuttaa ja vaikuttaa yhteisissä asioissa yhdessä muiden kanssa. Asukkaiden osallisuus ja asukaspajat herättivät myönteistä keskustelua ja ihastelua! 















Työryhmässä oli myös muita asukasosallisuus – esityksiä. Tampereen Tesomalla Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaita otetaan mukaan yhteisten verovarojen käytön suunnitteluun. Julkisten varojen käytöstä voidaan keskustella esim. asukastilaisuuksissa ja vaikkapa äänestää. Tesoman alueen OmaVerkko – tutkimushankkeen esityksessä pohdittiin nuorten toimijuutta silloin, kun he haluavat luoda muutosta ympäröivään yhteiskuntaan. Helsingin Myllypurossa asukastalo Mylläri sijaitsee uudella ostarilla ja siellä pohditaan ja tutkitaan lähiöostareiden mahdollisuuksia asukkaiden osallistamisessa.

Kaikenlaista asukkaita osallistavaa on tapahtumassa monessa paikassa! 

Tapahtuma järjestettiin Sosiaalipolitiikan päivillä 23 - 24.10.2014.

Ei kommentteja: