keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Espoon keskus on koti

4.12.2013 Soile Juujärvi
Espoon keskus on monelle meistä betonierämaa, joka toistuvasti nousee otsikoihin huonojen tilastolukujen tai Suomen rumimman rautatieaseman vuoksi. Vaikka asemanseudun kasvoja on kohennettu viime vuosina paljon, vanhat mielikuvat elävät edelleen ihmisten mielissä. Harva muistaa keskiaikaista tuomiokirkkoa Espoo-joen rannalla tai tietää legendaarisesta Lindholmin sahasta, joka oli kyläyhteisön keskipiste ennen Suvelan rakentamista. Suvela taas on lähiönä ainutlaatuinen. Siellä alkoi yhdyskuntatyö ensimmäisenä Suomessa, jonka jälkeen kehittämisprojekteja on riittänyt. Espoon keskus lähialueineen on myös koti yli 15 000 ihmiselle. Alueella puhutaan lähes 80 kieltä ja kulttuurien kirjo on rikkaampi kuin missään muualla Espoossa. Asukkaat tunnustavat viihtyvänsä alueella hyvin. Alueen monikulttuurisuus vetää myös uusia asukkaita.

Välittävät Valittavat Verkostot – hankkeen tavoitteena on vahvistaa asukkaiden osallisuutta. Osallisuus on kuulumista yhteisöön, siinä toimimista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nykyään peräänkuulutetaan asukkaiden osallistumista palvelujen ja alueen kehittämiseen. Olemme siis ajan hermolla. Asukkaiden rooli on perinteisesti rajoittunut tiedonantajan rooliin. ”Osallisuuden vahvistaminen” edellyttää asukkaiden roolien monipuolistamista ja heidän ottamista mukaan kehittämistyön kaikkiin vaiheisiin. Siihen mekin pyrimme toimintatutkimuksen avulla.

Ei kommentteja: